Juureni ovat syvällä. Mielestäni ihan kaikessa musiikissa tuntuu, näkyy ja kuuluu syvällinen ihmisyys, maallista korkeampi ylevyys ja itse muinaisuus. Näen uutta vanhan läpi. Musiikillinen äidinkieleni on renessanssipolyfoniassa, yksinkertaisessa laulussa, kontrapunktissa, ja barokkiharmonioissa. Niiden kautta toimin moninaisilla kentillä ja monenlaisilla säännöillä. Niiden kautta löytyvät normaali ja tavaton, jäsennetty ja jäsentymätön, ruma ja kaunis, stabiili ja labiili, temppelin pylväät ja niiden pinnoilla luikerteleva viiniköynnös. Eivätkä ne estä nykyihmistä, kokijaa tuntemasta sekä yksilöllisiä että yhteisiä väristyksiä eri musiikkien äärellä.

Ja musiikki on luontoa. Siinä elävät, tuntuvat ja kuuluvat veden virtaus, taivaankappaleiden radat, valonsäteet, toivoton pimeys, viiltävä kylmä tuuli, lempeän lämmön säteily, heilahtelevat heilurit, kaaressa lentävä keihäs, varmemmat ja epävarmemmat askelet, kotkan ja perhosen siivet, valtameren kohina ja ukkosen hylinä, sydämen lyönti ja nukkuvan hengitys.

En halua tuntea enkä tuottaa yhtään välinpitämätöntä ääntä. Musiikissakin on mahdollista löytää helposti huomattava läsnäolo ihmiseltä ihmiselle, kuin keskustelussa, mutta yhtä lailla läsnä ovat myös selittämätön, salainen, yleinen ja yhteinen viesti pientä yksilöä, tekijää, tai kokijaa kohti.

Kontekstitietoisuus on kiinnostavaa! Eri musiikeille ja niihin liittyville seremonioille todella on aikansa ja paikkansa, joskus voi olla kaikkein kiinnostavinta kerrankin olla pyrkimättä rikkomaan rajoja, olla poistumatta poteroista tai varoa kaatamasta aitoja. Todellista laatikon ulkopuolista ajattelua on osata tarvittaessa rakentaa laatikko ja toisaalta kunnioittaa oikein hyviä jo olemassa olevia laatikoita ja iloita niistäkin. Vaikka arvostan kokeilua ja uudistamista, suhtaudun varauksella ajatukseen rajojen rikkomisesta vain rikkomisen vuoksi. Tyylien sekoittamisen ei aina tarvitse olla itseisarvo. Joskus syventyminen yhteen asiaan – rauhassa, tarkasti ja huolellisesti – voi olla kaikkein virkistävintä.

Tällä hetkellä minua kiehtoo se, miten koemme erilaiset myönteiset ja kielteiset hetket musiikissa – ja elämässä. Mikä todella kantaa musiikillista rakennetta, ja mikä on vain koriste sen ympärillä? Mikä on olennaista, mikä kaunista pintaa? Pohdin myös soittimien merkitystä: onko todella väliä, millä välineellä musiikilliset ajatukset ilmaistaan? Muuttuuko viesti soittimen mukana?