[Vanhan musiikin liitto] Jaksa katsoa tulevaisuuteen! – Muista nämä poikkeusaikana

20.11.2020

https://svamuli.fi/jaksa-katsoa-tulevaisuuteen-muista-nama-poikkeusaikana/

Vallitseva pandemiatilanne on tuonut freelancereiden aseman haavoittuvaisuuden näkyväksi, ja asiaan on myös tartuttu eri puolilla kulttuurikenttää: on nähty yksilötason havahtumisten lisäksi myös uutta järjestäytymistä ja kannanottoja.

Suomi on siitä onnekkaassa asemassa, että verrattuna jälleen monin paikoin suljettuihin Keski-Euroopan yhteiskuntiin täällä tartuntatilanne on pysynyt maltillisempana. Kulttuurielämä on pystynyt kitkuttamaan eteenpäin poikkeusjärjestelyin: tapahtumia järjestetään ahkerasti ja yleisö haluaa tulla paikalle. Myöskään oppilaitosten lähiopetusta ei ole lopetettu. Juuri tätä julkaistaessa voimaan tuli kuitenkin uusia rajoituksia.

Koronavirus ei tule vielä aivan pian lähtemään keskuudestamme, vaikka toiveikkaita uutisia rokotteista on nyt saatu. Poikkeusoloja pitänee kestää vielä melko pitkään, ja siksi olisi tärkeää jaksaa yrittää suunnitella tulevaisuutta pitkäjänteisesti ja rohkeasti.

Monen tämänvuotisen tapahtuman suunnittelu ja järjestely on ollut pakko tehdä jo tässä vaiheessa useampaan otteeseen ja rinnakkaisia suunnitelmia on tehty useita. Epätietoisuus ensi vuodesta vaatii sitkeyttä ja riskinottoakin. Monet ensi vuodelle tärkeät rahoituskierrokset ovat käynnissä, ja poikkeusrahoitustakin on tällä hetkellä jaossa – esim. SKR:n Miljoonan euron lisärahoitus -korona-apu.

Selkeät sopimukset auttavat

Tällä hetkellä varmaa on vain epävarmuus. Positiivista on se, että niin toimijat kuin yleisötkin ovat jo tottuneet mukautumaan nopeisiin muutoksiin. Kulttuurintekijöiden kannalta oleellista on varautua ja ennakoida. Nopeat muutokset suosituksissa ja määräyksissä ovat mahdollista, ja on hyvin tärkeää, että pelisäännöt ovat selvät. Konsertteja järjestettäessä on tärkeää muistaa sopia kaikesta hyvissä ajoin, selkeästi ja kaikkia osapuolia tyydyttävästi. Kirjallinen sopimus on paras, mutta selkeä sähköpostikin voi riittää. Peruutuksen sattuessa on pidettävä kiinni omista velvollisuuksistaan, mutta myös oikeuksistaan. Hankalissa tilanteissa kaikki on kuitenkin paljon helpompaa, kun asiat on sovittu selvästi etukäteen. Erityisesti force majeure -pykälän käytön kanssa on oltava varovainen, sillä kaikki poikkeustilanteet eivät kuulu sen piiriin.

Striimaus ja digitaaliset mahdollisuudet on otettu kulttuurikentällä laajalti haltuun. Striimaamisen suhteen on huomioitava teknisten ja oikeudellisten seikkojen lisäksi myös se, että livelähetysten ja tallenteiden tekemisestä on maksettava erillinen korvaus normaalin keikkapalkkion päälle, eli se tulee ottaa budjetissa huomioon. Pitää myös olla tarkkana siitä, mikä taho toimii striimaamisen, tallentamisen tai lähetyksen vastuullisena tuottajana (se voi myös olla eri kuin tallennettavan konsertin tuottaja).

Vallitsevissa olosuhteissa on kiinnitettävä erityistä huomiota sairastumistilanteisiin. Suomen Muusikkojen Liitto ohjeistaa, että ”Sairaustapauksissa noudatetaan normaaleja voimassa olevia sairauspoissaolomääräyksiä ja sairausajan palkanmaksua sekä Kelan sairauspäivärahan maksamiseen liittyviä määräyksiä.” Työsuhteessa (verokortilla) toimittaessa työnantajan velvollisuus on maksaa sairasloma-ajalta palkkaa. Toimeksiantosuhteessa (laskulla) peruutusehdot on sovittava tapauskohtaisesti etukäteen.

Kun kyseessä on karanteeni, pitää muistaa olla tarkkana, milloin vastuu on työntekijällä ja milloin kyseessä on lääkärin eli viranomaisen määräys. Jos työnantaja päättää omiin käytäntöihinsä tai näkemyksiinsä perustuen, vastoin viranomaisohjeita, että työntekijä ei saa tulla töihin, työnantaja on palkanmaksuvelvollinen.

Suosituksia ja vinkkejä

Poikkeavissa tilanteissa kaivataan ymmärrettävästi nyrkkisääntöjä ja suosituksia. Svamulin jäsenistöltä on tullut muutamia tiedusteluja erilaisten palkkiosuositusten rakentamiseksi liittyen esimerkiksi minimikeikkapalkkaan sekä kosketinsoitinten virityksen ja huoltamisen korvaamiseen soittokeikkojen yhteydessä tai erillisinä huoltokeikkoina. Myös neuvottelutilanteet saattavat askarruttaa.

Näistä aiheista on keskusteltu Svamulin hallituksessa, ja puheenjohtaja on käynyt keskustelua alan toimijoiden kanssa. Myös rinnakkaisalojen tilannetta on kartoitettu. Otamme erittäin mielellämme myös ehdotuksia ja näkemyksiä kentältä vastaan. Kannustamme jäseniä olemaan meihin päin yhteydessä kaikissa askarruttavissa asioissa, jotta voimme yhdessä pohtia hyviä toimintatapoja ja ratkaisuja eri tilanteisiin.

Svamuli ei ole ammattiliitto eikä työnantajajärjestö, joten se ei anna sitovia ohjeita tai määräyksiä jäsenistölleen, mutta kannustamme voimakkaasti noudattamaan lakeja, viranomaisohjeita ja -suosituksia sekä yleistä reiluutta.

Askarruttavissa asioissa kannattaa sekä työsuhteen että toimeksiantosuhteen molempien osapuolten perehtyä lainsäädäntöön, työehtosopimuksiin ja esim. Muusikkojen Liiton suosituksiin ja ohjeisiin sekä kysyä rohkeasti apua, jos vastauksia ei löydy.

***

Vallitseva tilanne ei ole ollut helppo kenellekään, mutta uskallan silti sanoa, että vanhan musiikin alan toimijat ovat todennäköisesti saaneet monessa mielessä suhteellisen kovia kolhuja johtuen suuresta freelancerien osuudesta ja pienestä rahoituksen määrästä. Toisaalta alamme monipuolisuus, ketteryys, uudistumisvalmius ja laajuus ovat mahdollistaneet monenlaisen toiminnan silloinkin, kun suuret laitokset ovat vielä pohtineet omien koneistojensa käynnistämistä.

Toivotan Suomen vanhan musiikin liiton jäsenille ja kaikille lukijoille mitä parhainta loppusyksyä ja jaksamista siihen asti ja sen jälkeenkin, kun pandemiatilanteesta lopulta päästään eroon.

Matias Häkkinen, puheenjohtaja

Hyödyllisiä linkkejä:

Edit 20.11. Klo 13:19:

– Muusikkojen liiton palkkasuosituksia

Sairaus- ja karanteeniasioita

Tallenteiden ja lähetysten korvauspolitiikasta

– Ajatuksia tanssialan puolelta

– Apurahoja:

https://www.taike.fi/fi/apurahat-ja-avustukset